Rahaa netistä -haaste (2/2)

Rahaa netistä haasteen tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon tienaan netissä kuukauden aikana kyselytutkimusten, affiliatemainonnan ja vedenlyöntibonusten avulla. Seurantajakso ajoittuu helmikuuhun 2018. Julkaisen haasteen suorituksesta puoliväliraportin kuun puolessa välissä ja kokonaistuloksen kuun päätyttyä. Tavoitteena on esittää selkeästi ja totuuden mukaisesti, miten jokainen voi tienata lisätuloja ja kuinka paljon.

Omasta taustasta haasteen pohjustukseksi voidaan todeta se, että olen parhaani mukaan yrittänyt tutustua netissä tienaamisen saloihin jo useamman vuoden ajan, ja parhaani mukaan olen yrittänyt poimia mukaan parhaat ja itselleni sopivimmat tavat hankkia lisätuloja netistä. Käyn kokopäivätöissä ja opiskelen iltaisin. En koe netissä tienaamisen vievän minulta ylimääräistä aikaa, koska se tapahtuu muun tietokoneella selailun ohessa

Kyselytutkimukset

Kuun jälkimmäisellä puoliskolla kyselytutkimuksia tuli täytettyä vain 10 kappaletta. Eli merkittävästi vähemmän kuin alkupuoliskolla, ero johtuu lisääntyneestä kiireestä ja siitä, että olin molemmat viikonloput reissussa.

Kuun puolessa välissä asetusta tavoitteesta siis jäätiin, mutta kokonaisuutena kuukausi oli kyselytutkimusten osalta varsin kelpo. Yhteensä 39 täytettyä kyselyä. Niistä korvauksena 31,80€. Eniten kyselyitä täytettäväksi sain Clixsenseltä. Alla kuva Clixsense tilin saldosta kuun viimeisenä päivänä.

Clixsense Total Earnings

Kuun puolessa välissä asetusta tavoitteesta siis jäätiin, mutta kokonaisuutena kuukausi oli kyselytutkimusten osalta varsin kelpo. Yhteensä 39 täytettyä kyselyä. Niistä korvauksena 31,80€. Eniten kyselyitä täytettäväksi sain Clixsenseltä. Alla kuva Clixsense tilin saldosta kuun viimeisenä päivänä.

Vedonlyöntibonukset

Kuun loppupuolella en hyödyntänyt uusia vedonlyöntibonuksia. Kuukauden ainoaksi vedonlyöntibonukseksi jäi siis alkupuolella hyödynnetty Betssonin 20€ vedonlyöntibonus. Käteen bonuksesta jäi 17 euroa.

Affiliate ja mainokset

Koko kuukauden affliatetulojen saldo oli 63,15€. Eniten näistä tuloista syntyi Tradetrackerin kautta. Alla eriteltynä saldot:

  1. Tradetracker 27,5€
  2. Betssongroup Affiliates 22,5€
  3. YouGov 12€
  4. Google Adsense 1,15€

Affiliatemainonta on itselleni mieleisintä netissä tienattua tuloa, koska se on lähes täysin passiivista sen jälkeen kun alkuperäinen sisältö on luotu. Yllä listatut affiliatetulot ovat peräisin tältä sivustolta.

Yhteenveto

Rahaa netistä haasteen lopputulemaksi helmikuussa 2018 syntyi 111,95€. Tulos on hyvä, vaikka se jäikin hieman kuun puolessa välissä asetusta tavoitteesta. Jos sama tahti jatkuisi koko vuoden, eli 12 kuukauden ajan, olisi vuoden netissä tienattu rahamäärä 1343,4€. On jo tässä vaiheessa selvää, että tuohon tavoitteeseen on epätodennäköistä päästä, mutta asetan koko vuoden tavoitteeksi tuhat euroa, huomioiden kyselytutkimukset, affiliatemainonnan ja vedonlyöntibonukset.